rodos park  regus  


facebook twitter  

Scandinavian MorgenPostin anonyymit gastronomit ovat jo pidemmän aikaa valinneet Helsingin parhaita ruokapaikkoja. Arviointikriteereinä ovat toimineet raaka-aineiden laatu, esillepano, maku, sekä palvelu. Kierroksemme suuntautuu tällä kertaa ravintola Farougeen. Ravintola sijaitsee historiallisen Kasarmintorin vieressä Fabianinkatu yhdeksässä suoraan Pääesikuntaa vastapäätä, Metson entisen pääkonttorin tiloissa.

Meidät vastaanottaa Farougeen sydämellinen ravintoloitsija Viviane Kallio, joka ei ole mikään tavanomainen helsinkiläinen. Viviane perheineen joutui aikoinaan lähtemään Libanonista kesken uimarantamatkan sotaa pakoon. Evakuointilaiva toi perheen mutkien kautta Suomeen. Taakse jäi asunto ja muu omaisuus. Siitä alkoi ravintolayrittäjän ura Suomessa.

Moni jäi aikanaan kaipaamaan Yrjönkadun libanonilaista ravintolaa, joka oli Viviane Kallion ja hänen miehensä Aki Kallion gastronominen luomus. Tuohon aikaan Suomi opetteli kansainvälistymistä myös ruokakulttuurin avulla. Kaikkia raaka-aineita ei edes saanut Suomesta, vaan ne oli hankittava Tukholmasta saakka. Usealla pikkulautasella tarjoillut alkuruuat, jotka tarvittaessa muuttuivat pääruuiksi, ovat jääneet monen mieleen. Ruoka ei ollut pelkästään gastronomista huippua, vaan kuvasi myös libanonilaista kulttuuria. Sama linja jatkuu ravintola Farougessa Fabianinkadulla.

Mezet - nuo Välimeren pikkuherkut – kuten Taboulia, persiljaa, tomaattia ja sipulia. Hummusta omatekoisella kikhernetahnalla, itsetehtyjä lammasmakkaroita, fileerattuja sammakon reisiä basilikalla ja aiolilla maustettuina muutamia mainitaksemme, luovat oman kodikkaan olonsa libanonilaisesta ruokamaailmasta.

Moni voi vierastaa sammakon reisiä, mutta voimme taata, että Farougen reisiä kannattaa kokeilla. Pieni varoituksen sana: ennakkoluuloistaan yli päästyään ruokailija saattaa jäädä niihin koukkuun!

Pääruoat noudattavat samaa herkullista Välimeren linjaa: Grillattu kananpoika on palannut listoille, vaikkei sitä edeltänyt Kievin kanakaan kalpene vertailussa. Suomeksi käännettynä Farouge tarkoittaa muuten kukonpoikaa. Yhteistä molemmille annoksille ovat raaka-aineet, oikea paistolämpötila sekä ennen kaikkea maustaminen. Grillatun kananpojan mausteita ovat aioli, chili ja tuore korianteri. Tämä tuo toki oman haasteensa viinin valintaan, jotta makujen sinfoniasta saa kaiken irti. Mutta libanonilainen punaviiniviini saadaan toimimaan grillattuun kananpojan kanssa loistavasti.

Meitä ilahdutti myös merenelävien lisääminen Farougen listoille. Scampi oli juuri sopivan kokoinen ja makuinen pääruokana. Maustaminen vaati hentoa kättä, jotta ravunpyrstön oma syvänmeren maku saatiin onnistuneesti säilymään. Scampi tarjottiin sahrami-majoneesin ja grillattujen kasviksien kera.

Oli myös ilahduttavaa nähdä listalla hieno pääruokavaihtoehto Lobster a la Farouge; kokonainen grillattu hummeri yrttivalkosipulivoissa lisukkeenaan pastaa hummerikastikkeessa. Täydellistä!

Lihavaihtoehdoista on mainittava takuuvarma Beirut Steak: 180g Chateaubriand, jonka kruunaa taitava maustaminen.

Jälkiruuista löytyy muun muassa mainio Välimeren Sweet Beirut -lajitelma, jonka lisäksi kannattaa myös kokeilla itsetehtyjä Farouge Buzaa -jäätelöitä.

Viinilista on kattava, mutta yleisesti ottaen Suomen ravintolakulttuuria piiskaa viinien korkeat hinnat. Onneksi Farougesta löytyy myös kohtuuhintaisia libanonilaisia viinejä sekä libanonilaista olutta.

Jos Suomen valtio haluaisi nyt todella elvyttää ravintolateollisuutta, poistaisi se arvonlisäveron pääosin ravintolaviineistä. Tämä toimenpide piristäisi myös omalla kukkarolla maksavien asiakkaiden volyymia.

Uuden Take- Away- aallon myötä pitäisi hyvä viinipullo saada ruuan mukana eurooppalaisittain mukaan matkaan. Onhan ravintoloitsija pohtinut viinin yhteensopivuuden ruuan kanssa, mahdollisesti vielä omalla maahantuonnillaan. Saksassakin ulos myydään viiniä, konjakkia, viskiä ja vodkaa Shellin huoltoasemalla ilman ateriaa.

Farouge istuu hyvin myös keskieurooppalaiseen drinkkikulttuurin paikkana, johon voidaan tulla kotimatkan varrella nauttimaan muutama lasillinen työporukan tai ystävien kera. Tätä varten Farougeen on suunniteltu oma toimiva ja kodikas lounge. Loungesta löytyy myös tarvittaessa maistuvaa pientä baarinaposteltavaa kuohuvan juoman kyytipojaksi.

Yhteenvetona voimme todeta, että Farouge ottelee hillitysti omassa sarjassaan kaupungin Fine Dining ja Michelin -tähtipaikkojen kanssa rentoudellaan, monipuolisuudellaan sekä ruoan korkealaatuisuudellaan.
Kannattaa ehdottomasti mennä tutustumaan libanonilaiseen ruokakulttuuriin.

 

https://www.farouge.fi/

 

Ravintoloitsija Viviane Kallio ottaa vastaan vieraansa aina ilolla.

 

Kannattaa ehdottomasti tutustua libanonilaisiin viineihin. Kuvassa libanonilaisia viinejä esittelevät ravintoloitsija Viviane Kallio ja Head Waitres Damien Cabaret.

 

Kuvassa Mezet-nuo välimeren pikkuherkut – kuten Taboulia, persiljaa, tomaattia ja sipulia. Humusta kikhernetahnalla, itsetehtyjä lammas-makkaroita, tartar, friteerattuja sammakonreisejä ja halloumi-juustorullia punajuuridipillä.

 

Jälkiruokalajitelma libanonilaisittain


Helsinki, Finland,

The Editor of the e-Newspaper Ari Petäjävaara

Suomen Journalistiliiton jäsen